tiistai 25. elokuuta 2015

Kehonkoostumusmittaus

Huh... Minua taisi oikeasti vähän jännittää, kun menin eilen siihen kehonkoostumusmittaukseen. Odotin ja oletin, että se masiina lukee madonluvut tilanteestani, mutta pelko olikin turha. Tämä kroppa on kuulkaa 26-vuotias! :D No joo, metabolisesta iästähän tuossa oli kyse, mutta kuulostaahan tuo hienolta.

Liekö syynä se tietotulva, mikä tuli pt:n eli personal trainerin suusta vai tämä ärsyttävään hetkeen osunut päätä sumentava flunssa, en tajunnut ottaa noita mittauslukemia itselleni mukaan tai kirjoittaa niitä muistiin. No, sieltä minä ne saan varmasti vaikka jo ensi kerralla, mutta tiivistetysti: tulos oli yllättävän hyvä. Paino oli paljon vähemmän kuin luulin eli 57 kg. Toki päivän ruokailut oli jääneet käytännössä ruokailematta, mutta kuitenkin. Vaakalukema on pitkään keikkunut siinä 63 kg paikkeilla. Niin, pituuttahan minulle on suotu kaikki 159 cm. Rasvaprosentti oli siedettävä, kehon lihasmäärä oli yllättävän suuri jne. Laitan noita tarkkoja lukemia heti, kun mittausraportti on käsissäni.

Nyt odotellaan pari päivää, että räkätauti häipyisi ja sitten käydään pt:n suunnittelema treeni läpi salilla. Ohjelma tulee olemaan todennäköisesti aika kova. Puheissa tuli esiin hurjalta kuulostavia sanoja; maastavetoja, rekitreeniä, jalkakyykkyjä ja vaikka mitä. Ei siis mennä ja aloiteta neitimäisesti pienillä vatsalihasrutistuksilla, vaan äijämäisesti Puls Power* -salilla ja katsotaan, että mihin tästä naisesta oikeasti on. :D Tietenkin ensin hoidetaan tekniikat kuntoon, jotta treeni tulee tehdyksi oikein.

Ruokapuoli oli sitten se, mistä sanomista olisi ollut enemmänkin. Käytiin nimittäin vähän tarkemmin nyt läpi noita syömisiäni. Syön aivan liian vähän, liian harvoin ja vääriä ruokia. No, tiesinhän minä tuon, mutta tarvittiin taas joku sanomaan se päin naamaa. Ruokailuvälejä pitää saada lyhyemmiksi, pitää syödä aivan eri ruokia kuin mitä olen nyt syönyt ja ruokien määriäkin on varmasti lisättävä. Tässä sitä opettelemista sitten onkin... Saapa nähdä, millaisia ruokailuun liittyviä suunnitelmia tulee opeteltavaksi.

Veikkaan, että Gomeen* väki saa olla lounasaikaan apunani hyvinkin usein, kun aamulla on ollut mukamas niin kiire, ettei ole taaskaan eväitä mukana... Epäilen myös, että vitamiini- ja hivenainetasot saattavat olla vähän pielessä, mutta kunnes tuo ruokapuoli tulee paremmalle tolalle, apunani on onneksi Tiina Porin Life*-myymälöistä.

Nyt parannellaan flunssaa pois ja pidetään peukkuja, että loppuviikolla päästään hikoilemaan. Sillä aikaa jatkuu projektin taustatyöt. Ja kyllä minä ihan oikeasti jo yritän tehdä noille syömisilleni jotain. Aamupalaankin (kahvi on ollut se aamupala) tuli jo lisäyksenä hedelmiä. Parempaan ei tänään pystynyt, kun nukuin vähän pommiin...




* Tämä oli kaupallinen yhteistyöpostaus. Yhteistyöyritykset tukevat projektiani tarjoamalla tilojaan ja palveluitaan käyttööni. *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on nyt tarkistettavana ja julkaistaan mahdollisimman pian.