perjantai 16. lokakuuta 2015

Paranemaan päin ja messumeininkiä.

Aloittelin treenit sairastelun jälkeen tosi varovasti viime tiistaina. Maanantaina vielä personal trainerini ei minua suostunut salille ottamaan ja hyvä niin. Omakin järki kyllä sanoi, että olo ei ole vielä riittävän hyvä, mutta jonkun muun taas piti sanoa se ihan kunnolla ja suoraan. No, tiistaina sitten otettiin lyhyt treeni, yläkroppaa ja käsiä, pitäen sykkeet maltillisena ja ilman kovaa hikoilua ja hengästymistä. Tuntui jotenkin oudolta tehdä treeni tuolla tavalla, kun jopa sykemittari huuteli välillä, että sykkeet putosivat liian alas. :) Siis siihen nähden, että asetuksissa oli kuntosalitreeni.

Muuten tämä viikko on mennyt jotenkin käsittämättömällä vauhdilla ja tuntuu, että rauhallista ei ole ollut hetkeäkään. Oli tuossa toki vähän harrastuksiin liittyviä kokouksia ja muuta semmoista, joka on vienyt iltaisin aikaa. Viikonlopun koittaessa menenkin sitten käymään taas vaihteeksi Helsingissä.

Messukeskuksessa järjestetään I love me -messut, joihin on monena vuonna pitänyt mennä, mutta nyt se sitten onnistuu. Saapa nähdä millainen päivä on edessä. Messuilla on mukana Terveysmessut, Kauneusmessut, Muotimessut, Koru & kello ja Luonnollisesti. Nähtävää, haisteltavaa, maisteltavaa, kokeiltavaa on siis taatusti koko päiväksi.

Sitten ei olekaan kuin hetki, niin päästään "omille messuille". :) Satakunnan Messujen järjestämä Paras Koti 2015 -messutapahtuma on siis Porissa 31.10.-1.11. ja siellä ovat yhteistyökumppaneistani mukana ainakin Energy Puls Wellness CenterMoveit®, Intersport Pori ja Hammashoitopalvelu SmileStudio.

Nyt hyvää viikonvaihdetta!
Ja vielä kerran... tunnelmat The Blog Awards Finland -gaalasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on nyt tarkistettavana ja julkaistaan mahdollisimman pian.