keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Nyt se tuli. Surkea treeni.

Kolmisen kuukautta siihen meni. Siis siihen, että ensimmäistä kertaa treeni meni aivan pipariksi. Tekisi mieli muotoilla tuohon pipariksi-sanan tilalle aivan jotain muuta, väkevämpää ilmaisua.

No, kaiken piti olla siis kunnossa. Motivaation ainakin, sillä olin ollut koko päivän ihan innoissani siitä, että illalla pääsisin taas salille* ja tiesin, että edessä on käsitreeni. PT oli vähän jo aiemmin lupaillut, että kokeillaan mm. leuanvetoja ja innolla odotin myös penkkipunnerrusta, sillä se oli sujunut jo edellisellä kerralla melko hyvin. Muitakin uusia liikkeitä oli kokeiltu jo edellisellä käsitreenikerralla, eikä mikään niistä ollut vastenmielistä. Päinvastoin.

Vielä salille mennessäkin kaiken piti olla hyvin. Kunnes lämmittelyn jälkeen jo siinä penkissä maatessani totesin puskiessani painonnostotankoa ylös, että eihän tästä tule nyt yhtään mitään. Ei mitään. Tuntui, että voimaa ei ole yhtään ja toistoja ei vaan tullut. Koitin jo miettiä kovin syitä mielessäni, kun PT:kin totesi ääneen, että onko nyt ajatus hukassa? Olihan se.

Ärsyttävintä oli se, että sama toistui suunnilleen kaikessa tekemisessä. Ajatukset harhaili, liikkeiden suoritukset eivät olleet puhtaita, voimaa ei enää ollutkaan kuin pienessä kylässä. Luulin ensin tilanteen paranevan sillä, että itseäni tuo saamattomuus ärsytti aivan suunnattomasti. Luulin, että sisuuntuisin siitä sen verran, että painot saisivat kyytiä edes sen avulla. Mutta ei.

Lähes tunnin treeni kyllä tehtiin, mutta veikkaanpa, että PT joutui muokkaamaan siinä vauhdissa aiempaa suunnitelmaansa aika paljon. Minä olin vain niin totaalisen surkea. Ällöttävän surkea.

Nyt vois vetää litran kermajäätelöä ja pussillisen mustia merkkareita. Jälkkäriksi minttukrokanttisuklaata levyn verran. Mut en vedä.







* Tämä oli kaupallinen yhteistyöpostaus. Yhteistyöyritykset tukevat projektiani tarjoamalla tilojaan ja palveluitaan käyttööni. *

2 kommenttia:

  1. Ei Noora lannistu, vieläkään! Blogiseuraajia on huikea määrä ja tarviihan sitä jotakin jännitystä olla, että eteenpäin pääsee!

    VastaaPoista
  2. Taitaa vaan tahto kasvaa tuon huonosti menneen kerran myötä. Lohdutusta tässä tuo se, että ei ole kuulemma ollenkaan tavatonta, että treenien joukkoon mahtuu joskus näitä huonojakin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on nyt tarkistettavana ja julkaistaan mahdollisimman pian.