maanantai 28. joulukuuta 2015

Onko sitä? On sitä.

Joulun jälkeistä elämää nimittäin. Minä kun en ole kovin "jouluihminen", olin hyvilläni, että kuusen sai tuupata takaisin laatikkoon ja vinttiin jo tapaninpäivänä. Tuo kuusihan kasattiin ja koristeltiin meillä lasten toiveesta jo monta viikkoa ennen joulua.

Pyhät olivat kyllä tervetulleita, sillä korvien väli kaipasi lepoa ja kodin portaikko remonttia. Minulle sopii oikein mainiosti yhdistää nuo kaksi asiaa. Maalia kului muutama litra ja hienosti unohtui kaikki harrastusvelvoitteet tuossa sudin heiluessa. Tuon olotilan olisi suonut jatkuvan, sillä sen verran on ollut hektistä koko loppuvuoden noissa vapaa-ajan jutuissa.

No mutta mitäs minä sitten söin jouluna? Minähän söin kinkkua. Söin myös laatikoita eli lanttu-, porkkana-, peruna- ja maksalaatikkoa. Mutta vain kahdesti ja molemmilla kerroilla määrätkin olivat maltillisia. Enpä minä silti koskaan ennenkään ole noita kaksin käsin ahminut, enkä montaa päivää. Annoin itselleni luvan syödä myös karkkia. Aattona söin kymmenkunta Fazerin Sinistä konvehtia - tai mitä lie olivat ja reilun kourallisen irtokarkkeja. Suklaa maistui taivaallisen hyvältä, irttareista tulikin sitten jo vähän huono olo. Joulupäivänä söin aamukahvin kanssa kaksi joulutorttua.

Yliöveri piparkakkutalokin meillä loihdittiin lasten toimesta, mutta palaakaan ei tullut maistettua. Ei vain tehnyt mieli.



Siihen siis jäi minun herkutteluni ja oma pelkoni täydellisestä retkahduksesta taisi olla ihan turha. Hyvin on taas pärjännyt ilman makeata. Huonointa joulun ruokailuissa oli se, että en syönyt terveellisesti, enkä säännöllisesti. Proteiinien määrä oli tosi pieni, hiilihydraattien taas tosi iso. Taisi siinä kaikki muukin mennä "sääntöjen vastaisesti". Kaikki vitamiinipurnukat kyllä avasin säännöllisesti.

Liikuntaa en harrastanut. Jouluna oli siis aika totaalinen lepotauko. Nukuin ja laiskottelin. Joulua edeltävänä tiistainahan kävin kalevalaisessa jäsenkorjauksessa ja senkin vuoksi osittain oli hyvä rauhoittaa kroppaa. Oikean jalan ulkoreisi kaipaa huoltoa, sillä sen kireys vetää jo polvea väärään asentoon. Tästä syystä siis mitä todennäköisimmin tuo polvi on reistaillutkin. Nyt on siis otettava rulla esiin ja myös venyteltävä tietysti paremmin.

Oikeastaan on ihan mukava päästä takaisin kiinni arkeen. Minulle ei sovi pyhäpäivät, jotka pysäyttävät koko Suomen. Tunnustan olevani niitä ihmisiä, että saatan keksiä tarvitsevani rautakaupasta jotain juuri kymmenen aikaan illalla... Sitten olen kuin tulisilla hiilillä, kunnes pääsen sinne hakemaan tarvitsemani. Nyt olisin tarvinnut joulupäivänä verkkoa nikkarointeihini. :)

Mutta joka tapauksessa, arki on palannut - tai pitää tuo vuodenvaihde tuosta vielä rämpiä - ja minä palaan myös raiteilleni. Jalkatreeni kutsuu.

Kuntosalini: www.puls.fi*
Jäsenkorjaajani: www.tonistenfors.fi*
Rullani: http://www.foamroller.fi/*
Vitamiinit: www.life.fi*



* Tämä oli kaupallinen yhteistyöpostaus. Yhteistyöyritykset tukevat projektiani tarjoamalla tilojaan ja palveluitaan käyttööni. *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on nyt tarkistettavana ja julkaistaan mahdollisimman pian.