tiistai 1. joulukuuta 2015

Sitruunapulla.

Nyt se ensimmäinen retkahdus tapahtui. Tai no, ei se tainnut olla oikeaoppinen retkahdus, sillä tuo sitruunapulla ei mitenkään huutanut päästä syötäväkseni. Olin tilanteessa, jossa tarjottiin kahvin kanssa synttärisankarin toimesta kastamisia, enkä kehdannut taas kerran kieltäytyä. Kehdannut, juu. Olen lukuisia kertoja jo ollut ottamatta tarjottavia makeita leivonnaisia tai karkkeja ja joka kerta olen saanut osakseni mutinaa, vinoilua tai ihan suoraa kritiikkiä "käsittämättömästä ruokavaliostani".

Tavallisesti olen hyvin kärkäs kommentoimaan noita kettuiluja ja tuossa tilanteessa tuli vain sellainen olo, etten jaksa alkaa "vääntämään" asiasta, enkä laskeudu noiden juttujen tasolle. Päätin ottaa tuon pullan ja vetää sen kitusiini ja päästä vähemmällä sillä kerralla.

Mikä kuitenkin kummallisinta, en kokenut siitä oikeastaan mitään suurta, enkä saanut mitään morkkista. Söin tuon ja that's it. Sen jälkeen en ole taas sitten poikennutkaan ruokavaliostani ja mitään ihmeellisiä mielitekoja ei ole tullut. Oikeastaan hiukan odotin, että repeääkö nyt sitten taivas liitoksistaan, kun olen seuraavan kerran houkutusten äärellä. Ei revennyt.

Teinkö nyt sitten väärin vai oikein väärin? Mielestäni tein väärin, kun nuo herkut ei kerran kuulu tuohon ruokavalioon, mutta mitä sitten. Söin ja nautin sen muutaman sekunnin, eikä siitä sen kummempaa koitunut. Tuskin tuo syöty pulla enää näkyisi missään mittauslukemissakaan?

Ymmärrän toki, että jos treenin ja ruokavalion tarkoituksena olisi joku tiukkuutta vaativa kilpailu tai retkahdus heikentäisi heti terveyttä, niin tuollaisista pitäisi kieltäytyä. Mutta kun tässä mennään kuitenkin muilla tavoitteilla ja minun ehdoillani loppupeleissä, niin en sitten suostu kuitenkaan ottamaan tuosta loputonta syyllisyystaakkaa harteilleni.

Vedinpä sitruunapullan ja taas jatketaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on nyt tarkistettavana ja julkaistaan mahdollisimman pian.